perjantai 20. toukokuuta 2011

Selviytyjä havaittu

Erittäin laiha ja säälittävä selviytyjä havaittu DaCapon ja Pätkiksen lemmenluolassa. Meinasin kipata jo koko keitoksen pois, mutta päätin kuitenkin vilkaista vielä, ja kuinkas ollakaan, silmieni eteen tuli pikkuinen kalanpoikanen. Yritetään nyt oikein hyvää huolta pitää tyypistä.

Tilannepäivitystä jälleen

DaCapo ja Pätkis kutivat, ja kutu onnistui ihan hyvin. Jokin meni kuitenkin pieleen, sillä kolmen päivän ikäisiä poikasia näin vain kolme kappaletta ja nyt viikon päästä kudusta en näe altaassa enää yhtään eläväistä.

Donna&Zeus -kudun poikaset alkavat olla jo sen kokoisia, että uusia saisi lähteä kohta uuteen kotiin. Osaisi vain päättää ensin, että mitkä. Yksi koiras varmasti itselleni jää, siellä se rakentelee poikasaltaassa olevassa pakasterasiassa kuplapesiä ja pyrstö alkaa näyttää jo aikalailla koiraan pyrstöltä. :) Saisipa kuvattua poikaset.

Seuraavaksi on vuorossa, ehkä jo tänään, jos ehdin, Kaken ja Arielin kudetusyritys.

torstai 12. toukokuuta 2011

Kesä mielessä kalasillakin :)

Mikähän noihin taistopoikiin iskenyt viime yönä, täällä Zeus rakentanut pesän ihan tuosta vain ilman, että nähnyt aikoihin naisiakaan, DaCapolla oli niin muhkea pesä että huljautin sinne saman tien Pätkiksen sekaan ja Aatamihan ruukaa aina pitääkin tuollaista 15x20cm pesää. Ainoa, joka ei ole rakennellut pesää, on Kaukas. Syytän tästä tuota paikkaa millä tuo Kaken laatikko on. Liian vilkasta tai jotain.

Seuraillaan intoutuisiko tuo DaCapo tuon Pätkiksen seurasta. Alku näytti lupaavalta, nyt taas vaan zillaillaan ympäri allasta.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Päivitystä

Tulimme juuri viime yönä reissun päältä taas. Täällä oli asiat ihan hyvällä mallilla.

Ariel tuntuu muuttaneen väriään. Siitä on punainen muuttunut sellaiseksi likaisen ruskeaksi: En tiedä, onko pysyvä värimuutos.

Tänään aion tyhjentää Nummi-Pusula -altaani karanteenattavista sitruunatetroista ja Kake pääsee sinne yrittämään. Jos ympäristönvaihdos innostaisi herraa tekemään pesää.

En oikein tiedä, mitä tehdä tuon Aatamin kanssa. Se on ihme tyyppi, sillä on koko ajan pesä ja valtava onkin. Se on vain pirun ärhäkkä sen pesänsä perään. Täytyy koettaa sitä isommassa altaassa seuraavaksi.

DaCapo ja Pätkis pääsevät myös uusintayritykseen. Edellisestä yrityksestä tuli vain paljon eväsilppua... Pätkikselle. DaCapo on onneksi piristynyt paljon nyt.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Kutuintoilua

Pätkis ja DaCapo pääsivät yhteen tänään. DaCapolla on kyllä hieno pesä, mutta se vaikuttaa hirvittävän laiskalta! Pätkis haahuilee pitkin allasta, syö pääasiassa mitälie pohjalta, ja DaCapo zillailee pesällä ja välillä Pätkis käy kääntymässä pesällä, mutta lähtee melko pian pois. Epätoivoisen näköistä!

Ariel ja Kaukas on nyt 40 litraisessa treenailemassa. Homma näyttää melko hyvin sujuvan, jos ei oteta huomioon, ettei Kaukaksella ole pesää kuin ehkä kahden kuplan verran. Homma kuitenkin näyttää toimivan muuten, joten kutekoot nyt tuonne ja jos pieleen menee, niin uutta yritystä myöhemmin.

Kauhea hinku olisi kummastakin parista poikasia saada, sillä ainakin sen olen oppinut, ettei kudetuksen kanssa kannata aikailla tai oikea hetki menee ohi ja jää tyhjin käsin. Poikasten kasvua on niin kiva seurailla, että toivoisin paljon poikasia. :)

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Lievää kuvaspämmäystä!

Pakkohan se oli ottaa kuvia taas tuosta Kakesta. Olen aika rakastunut siihen. ;) Sen väreissä on jotain tosi kaunista vaikka se onkin vähän kaiken kukertava. :D

Kuono jäi juuren taakse mut värit näkyy hyvin

Vähän pyrstöäkin

Kake ja CIF pullo :D

Kakkainen lasi mut kala näkyy hyvin ;)
Arielista en saanut hyvää kuvaa, sillä se oli huonossa astiassa Kaken vieressä. Kake alkoi äkkiä rakentelemaan pesää, ja Ariel tahtoisi kovasti Kaken altaaseen jo.

Uusia kujeita ;)

Täällä "Nummi-Pusula" tyhjeni eilen kokonaan taiston poikasista, yhteensä Zeus&Donna poikasia löytyi vielä 16 kpl altaasta niiden 7:n lisäksi, jotka muuttivat lauantaina Hyvinkäälle. Poikaset muuttivat yhteen sisustamattomaan 60 litraiseen, ja harjoittelevat siellä virtauksessa nyt. :D Narm informoi, että hänelle menneet poikaset on muuttuneet marmoreiksi, minulle jääneillä vähän pienemmillä on selvästi jotain vaaleaa helmiäisen näköistä kiiltävää juttua ilmestynyt päihin, joten odotan, että nekin muuttuvat marmoreiksi. Osalla on evien reunat mustuneet hassusti.

Kake on edelleen 40 litraisessa. Syö hirmu hyvin, joten taitaa olla kutakuinkin kotiutuneena jo. Tänään lähden yöksi lasten kanssa mummolaan, voisin ennen sitä vilauttaa Arielia pojalle jos kuplapesä ilmestyisi.

Pätkis on olleena eilisestä lähtien poikasverkossa DaCapon kanssa yhdessä puolilleen täytetyssä 60 litraisessa. Siellä on kuplapesä jo, mutta vielä en koeta kudettaa niitä, sillä Pätkiksen edellisestä kudetusyrityksestä on vielä niin vähän aikaa ja sen evät on aikalailla syödyt. Harkitsen tämän parin tai Kaken siirtoa "Nummi-Pusulaan", jossa Zeus&Donna -kutu tapahtui aivan omalla painollaan. Siellä on paljon piiloja, joten äkäisten parien kudetus sopisi sinne parhaiten.